Miehen tie
On nautinnollista lukea teosta, joka leikittelevän vaivattomasti vie lukijaansa menneisiin aikoihin. Samalla Tommi Melender pohtii paasaamatta suuria ja vakavia asioita. Kirjailijalla on varmaan ollut hauskaa velmuillessaan tarinaa tehdessään. Se näyttäytyy lukijalle tiettynä rentoutena.
Tommi Melender on kirjoittanut viiden sukupolven ajalta todellista Suomea muistuttavan kuvaelman kuvitteellisesta Suomesta. Isoina teemoina hän on valinnut kirjaansa isiltä pojille periytyvän väkivaltaisuuden ja ilmastonmuutoksen. Monien suomalaisten kirjailijoiden ujuttaminen kertomuksiin tuo mieleen, että Melender kertoo myös siitä, miten menneen ajan ilmiöt on kuviteltu kirjoihin.
Tarkka lukija löytää viitteitä ainakin viiteentoista mieskirjailijaan Pentti Haanpäästä Jouko Turkkaan.
Tarinan kantasuvun alussa ovat Hilda ja Jalmari Usvasalmi. Heidän poikansa Olavi haluaa kirjoittaen jättää jälkensä maailmaan. Hilda pelkää pojan joutuvan huonoille teille, kun tämä liikkuu tukkijätkältä näyttävän korpikirjailijan matkassa. Olavi kirjoittaa Haukkasalon Veitikaksi kutsumaansa romaania. Myöhemmin tarinassa Olavi epäilee, että häneltä on hyvän romaanin sisältö varastettu ja kopioitu toisen tekemäksi.
Sukuun kuuluu muitakin kirjoittamiseen vihkiytyneitä. Jälkipolvessa Olavin poika Pertti kirjoittaa näytelmiä, ja hänen poikansa Paavo tekee pyhimyselämäkerran Minä, isä ja vaari. Viidennen sukupolven Uuku Usvasalmi on vähälevikkistä taideproosaa tekevä kirjailija, joka kirjoittaa vastakirjan Paavon tekemälle teokselle Minä, isä ja vaari. Tämä vastakirja on luettavana oleva Aurum-romaani. Kirjaiijalle on aikamoinen riski rakentaa tarinaansa kirjailijahahmo, joka kirjoittaa juuri luettavana olevaa teosta. Mutta Tommi Melender on onnistunut tässä erinomaisesti, koska suvun nuorimman kirjailijan, Uukun, kautta tekeillä oleva teos kyseenalaistaa menneen ajan totuuksia.
Kirjailijaviittausten lisäksi Melender leikittelee nimillä. Lehden päätoimittaja on Osvald Penger, joka tuo mieleen länsimaiden tuhosta kirjoittaneen Oswald Spenglerin. Muutaman vuoden nykyajasta tulevaisuuteen kurkottavassa maailmassa Suomen presidenttinä on Mika Aaltonen, joka ottaa vastaan vierailulle tulleen Tansanian presidentin Julius Ntamon (viittaus vähälevikkistä kirjallisuutta julkaisevaan kustantamoon). Pertti Usvasalmen historianopettaja on Heimo Tauriainen. Eräissä juhlissa isäntänä on Rauno Höss, viittaus natsiupseeri Rudolf Hössiin, ja paikalla on opiskelija-aktivisti Reino Orpo. Nämä tuovat kirjaan kepeää leikillisyyttä ja vihjaa lukijalle, ettei kaikkea kannata ottaa niin tosissaan eikä uskoa mitä kerrotaan. Nimimuunnoksia ja samankaltaisuuksia Melender on ottanut myös Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.
Realismi on kyvytön kuvaamaan todellisuutta tyhjentävästi
Melender tekee jo kirjan alussa selvän kerronnallisen pesäeron realismiin. Se ei kirjailijan mukaan riitä vaan mielikuvituksen on tuotava tähän kuvaelmaan enemmän.
”Se on valheellinen tapa tehdä proosaa, koska siinä siirretään näkyvä maailma sellaisenaan kirjan sivuille ja uskotellaan lukijalle, että tässä puhuu itse todellisuus, vaikka todellisuus ei voi puhua kirjaan laitetuissa lauseissa, niissä puhuu vain yksi tulkinta todellisuudesta, ja mitä viattomammaksi se tekeytyy, sitä valheellisempi se on. Realismi huiputtaa lukijaa. Se on olevinaan elämänmakuista, vaikka vain jäljittelee elämänmakuisuutta. Ei kirjailija voi vangita ulkoista todellisuutta, hän voi tavoittaa ainoastaan sisäisen todellisuuden, yksittäiset ihmistajunnat, jotka omalla pienellä kaistaleellaan havainnoivat maailmaa.”
Usvasalmen nuorimmainen, Uuku, tekee taideproosaa ja vähättelee realistista kerrontaa. Hänen kirjoittamisensa apuna on isoisoäiti Siiri Usvasalmi, jonka tapa muistella menneitä ei ole kronologinen eikä välttämättä realistinen.
”Mieluummin mä tarinoin sulle kuin istun television ääressä odottamassa kuolemaa. Mutta yhden varoituksen mä haluan lausua: Ne muistot on mun päässä sikin sokin. Mä en osaa kertoa niistä niin, että aloitan alusta ja kuljen kohti loppua. Mä lähden liikkeelle jostain satunnaisesta hetkestä ja kuljen välillä eteenpäin ja välillä taaksepäin ja palaan sitten takaisin sinne, mistä aloitin.”
Maapallo on sairas. Ihminen on maapallon sairaus.
Melender huomauttaa, että ajattelu ilmastonmuutosten vaaroista on ollut paljon varhaisempaa kuin yleensä ajatellaan. Hän kertoo ruotsalaisesta tiedemiehestä Svante Arrheniuksesta, joka varoitti jo 1800-luvun lopussa, että kivihiilen polttaminen lisää hiilidioksidia ilmakehässä ja nostaa maapallon keskilämpötilaa. Arrhenius tutki ja kirjoitti, että hiilidioksidin määrä alkoi kasvaa, kun maailma siirtyi teolliseen aikaan 1800-luvulla.
Melenderistä tuntuisi oudolta lukea nykyajasta kertovaa romaania, jossa lämpeneminen ei näy millään tavalla. Ilmastonmuutosteemalla kirjailija vie lukijan matkalle Pentti Linkolan luo. Sitä kautta hän pohtii, mikä on koko ihmiskunnan kannalta julmaa ja väkivaltaista ja mikä lajin säilymisen kautta välttämätöntä. Melender kuitenkin laittaa myös vastakkain ajatuksia ilmastonmuutoksesta ja huomauttaa, että itsekäs ihminen ajattelee lopulta vain itseään.
”Ihmiset eivät pelkää, että maapallolle käy huonosti, he pelkäävät, että heille itselleen, heidän perheelleen tai heidän maalleen käy huonosti, he pelkäävät sairautta, puutetta, köyhyyttä, nälkää, sotaa, rikollisuutta, mielivaltaa. Eivät sitä, että fossiiliset polttoaineet synnyttävät kasvihuoneilmaston, joka suistaa planeetan tuhon tielle.”
Näin ajattelevat ilmeisesti kansallismieliset ihmiset, jotka tyynnyttelevät itsensä harhaluuloon, että ilmansaasteet ja -muutokset eivät kulkeudu maanrajojen ylitse. Ilmastonmuutoksen kieltävätkin pääsevät ääneen tarinassa. Melender laittaa toiset pohtimaan, että:
”Eikö olisi vain hyvä, jos saataisiin vähän enemmän lämpöä näille leveysasteille. Se pelastaisi Suomen maatalouden, voitaisiin viljellä maissia ja muita eksoottisia kasveja, joista nyt turhaan unelmoimme.”
Melender kallistuu selkeästi niiden ihmisten kannalle, jotka hahmottavat maapallon kokonaisuutta ja kritisoivat talouden tuomaa ahneutta.
”Nykyinen kapitalistinen sivilisaatio on ensimmäinen sivilisaatio maailmanhistoriassa, joka ei tunnusta omia rajojaan. Se alistaa kaiken tällä planeetalla palvelemaan itseään, omia materiaalisia halujaan ja tarpeitaan, koska se mieltää ne kaikkien ihmisten luonnollisiksi haluiksi ja tarpeiksi. Elämme suuren eksytyksen aikaa, väärät profeetat pitävät valtaa. Olemme oppineet haluamaan sellaista, mikä ei ole meille hyväksi, ja olemaan haluamatta sellaista, mikä olisi meille hyväksi. Elonkehä ei kestä nykyistä ihmispopulaatiota, tätä luonnonvaroja suruttomasti kuluttavaa ahmattilaumaa. Me olemme saatanallinen kuoleman kone. Vaaraksi planeetallemme, vaaraksi itsellemme.”
Ilmastonmuutostakin Melender käsittelee myös kieli poskessa.
”Suomen pääministeri Sanni Koillisheimo oli ilmoittanut Brysselissä, että Suomi vastustaa suunnitelmia kylvää yläilmoihin rikkidioksidia auringonsäteiden heijastamiseksi takaisin avaruuteen.”
”Emme ole huolissamme vain ilmastonmuokkauksen ekologisista riskeistä, vaan myös esteettisistä riskeistä, Sanni Koillisheimo oli sanonut. Jos rikkidioksidi vaalentaa taivaan, menetämme tärkeän osan kansallismaisemastamme. Suomen lipun värit kuvaavat sinistä taivasta ja valkoista hankea, joten sinitaivas kytkeytyy identiteettiimme.”
Miehisen väkivallan perintö
Aurumin yksi suuri teema on väkivalta, joka iskostuu poikiin jo nuorina kouluissa. Hän tuntuu kantavan kirjailijamiehenä huolta siitä, miksi kouluväkivaltaan ei puututa tarpeeksi.
”Kouluväkivalta rehottaa, koska sen annetaan rehottaa. Ne, joilla on päätösvaltaa, ei tunnusta koko ilmiön olemassaoloa, koska niitä ei itseään ikinä piinattu. Niillä oli koulussa mukavaa, kavereita riitti joka lähtöön, eikä niiden tarvinnut hytistä viimeisinä puolapuiden alla, kun lentopallojoukkueita koottiin.”
Kouluväkivallan lisäksi Melender kirjoittaa miehistä sodassa, jossa väkivalta on sallittua.
”Sodassa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaan kaikki ovat syyllisiä, aste-erot korkeintaan vaihtelevat.”
Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen vihjaten Melender kirjoittaa tarinaansa Eero Kariluodon, joka kertoo isovanhempiensa kirjeestä:
”Eero Kariluoto kertoo löytäneensä isovanhempiensa lipastosta kirjeen, jonka hänen setänsä lähetti kotiin jatkosodan alkupäivinä. Siinä hän kirjoitti, että hänestä ei sittenkään tule lakimiestä, vaan upseeri. Hän halusi tulla vihityksi morsiamensa Sirkan kanssa Suur-Suomen armeijan kapteenina tai parhaassa tapauksessa majurina. Hän sanoi näkevänsä edessään suoran tien ja vakuutti olevansa valmis kulkemaan sen pystyssä päin loppuun saakka. Tiedän nyt tehtäväni, ja se on paljon helpompaa, hän kirjoitti.”
Pitkin tarinaa huomaa kuinka tarkkaan Melender on suomalaisen kirjallisuuden lukenut. Voisi olla tutkimuksen aihe etsiä kuinka moni teos Aurumista löytyy. Seuraava viittaus tuo mieleen Konrad Lehtimäen, joka jo vuonna 1917 julkaisi teoksen Ylös helvetistä. Sen lopussa on samanlainen ajatus, kuin Melenderillä.
”Pitäisi perustaa maailmanhallitus. Sodat johtuu siitä, että mikään valtioiden yläpuolinen taho ei estä niitä.”
Kirjailija Tommi Melender vuonna 2018. Kuva Veikko Somerpuro.
Pääoma tarvitsee voittoihin tyhmiä isänmaallisia
Taloustoimittajanakin työskennellyt Tommi Melender analysoi piikikkäästi yhteiskuntaa ja taloutta.
”On opeteltava tuntemaan kapitalismin lait, hän sanoi. Siihen tarvitaan kylmää, tunteetonta analyysiä. Aatemaailmasta lähtevä näkee kaiken aatemaailmansa lävitse, etenkin jos valitsee johtotähtensä siltä suunnalta, jonka etuja palvelee se, että nykyinen maailmanmeno on ja pysyy. Pääomaherrat tarvitsevat sotureikseen isänmaan uskontoon retkahtaneita hölmöjä, jotka eivät tajua, että pääomalla ei ole isänmaata, vaikka se kopeloikin ihmisten isänmaallisia tunteita silloin, kun tarvitsee nöyrää kansaa rahapussiaan puolustamaan.”
Historian karmeisiin kokemuksiin pääoman ja tyhmien isänmaallisten liitoista Melender viittaa kirjoittaessaan työväenluokasta ja keskiluokasta.
”Nykyaikaisissa yhteiskunnissa on kaksi luokkaa, joissa on riittävästi joukkovoimaa: työväenluokka ja keskiluokka. Jos Hitler onnistuu nostamaan keskiluokan niskan päälle, hän saa Saksan johtajuuden itselleen. Kukaan muu ei kykene puhumaan keskiluokalle, tuolle parhaimmalle ja terveimmälle kansanosalle, yhtä innostavasti kuin Hitler. Hän kehuu keskiluokkaa minkä ehtii ja keskiluokka taputtaa käsiään ja huutaa hurmioituneena.”
Aurum kulkee monen sukupolven ja vuosikymmenten yli sekä kurkottaa muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen. Järkeen voidaan ehkä luottaa, mutta, kuten aika osoittaa, sitä ennen on vaikeita aikoja.
”Euroopassa ovat vallalla voimat, jotka eivät kumpua ihmislajin parhaista piirteistä. Voi olla, että järki voittaa lopulta, mutta sitä ennen edessä on hyytäviä aikoja.”
Kansallisvaltioiden korostaminen, nationalismi ja kommunismi eivät ole Melenderin mukaan ratkaisu, pikemminkin ongelmia lisääviä. Moniäänisesti kirjailija pääsee hahmojensa kautta kirjoittamaan ajassa vellovista aatteista.
”Sekä nationalismilta että kommunismilta pitää lyödä päät poikki, muuten syttyy maailmansota ja kylvää tuhoa Suomeenkin.”
”Setäni ihanteet vastasivat omaa aikansa, mutta jos hän eläisi nyt, hän tajuaisi, että kansallisvaltio ei ole enää oikea kehikko, vaan asioita on tarkasteltava laajemmin. Elonkehä on se isänmaa, jota meidän on puolustettava.”
Tämänhetkistä keskusteluakin Melender kommentoi lyhyesti:
"Se, mikä olisi kymmenen vuotta sitten tuntunut tavattomalta, tuntui nyt normaalilta poliittiselta kielenkäytöltä. Kun asiat tappelivat, ihmistenkin kuului tapella.”
Demokratuuri vastaan taide
Nykyinen yhteiskuntamuoto ei enää ole kirjailijan mielestä demokratia vaan demokratuuri. Vaikeista ajoista huolimatta Melender jaksaa kuitenkin uskoa taiteen voimaan.
”Pitäisihän teidän tietää, miten siinä käy, jos lähdette kokeilemaan. Luu kurkkuun vaan. Ihan niin kuin viime kerralla. Suomen herrat puhuu demokratiasta, mutta se on demokratuuri, missä me eletään. Kaikki voimat on viritetty suojelemaan kapitalistin rahapussia.”
”...taide voittaa propagandan, taide elää ikuisesti, mutta propaganda kuolee huomenna tai viimeistään ylihuomenna.”
Kulta on valtaa
Tarinankerronnan apuvälineenä kulkee kultainen riipus, jonka alkuperän salaisuutta varjellaan joillekin henkilöille. Teoksen nimi Aurum tarkoittaa kultaa, ja tarinassa se merkitsee myös valtaa. Kultaisen riipuksen alkuperästä toiset tarinan henkilöt tietävät muita enemmän. Arvoitus virittää jännitteen kirjan alkupuolelta lopulle mutta myös joidenkin henkilöiden välille.
Tommi Melender: Aurum (WSOY, 2023)
