Lukija pääsee laajentamaan äidinkielen sanavarastoaan Eeva Turusen Finlandia-ehdokaskirjan Sivistynyt ja miellyttävä ihminen äärellä. Kerronta on proosarunomaista ja uudissanoja muovaavaa. Teoksen hahmoista Turunen ei kerro tavanomaisen ehjän tarinamuodon tavalla. Lukija joutuu muovaamaan käsityksensä henkilöistä ja tapahtumista likiarvoisten havaintojen perusteella.

Finlandia-esiraati oli valinnut kuusikkoon kielellisesti ja tarinankerronnallisesti keskenään hyvinkin erilaisia teoksia. Yksi ulottuvuus ja kielellisesti rikas on Eeva Turusen romaani. Huumorilla rikastettu kerronta houkuttelee lukijaa kuvittelemaan ne tarkoituksellisesti avoimiksi jätetyt kohdat, jotka jäävät likiarvoisen ulkopuolelle. Tunnelma lukiessa vaihtelee nopeasti melankolisesta nauruntirskahduksiin. On hyvä, että kirja saa aikaan vahvoja tunnereaktioita.

”Ukin talo, se on myyty, nimittäin puusilmille, jotka ovat puusilmäilleet sen piloille”

Arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistuneen Eeva Turusen kirjassa on hänen oman alansa tuntemusta. Pääkokija tekee arkkitehdin töitä ja jättää jäähyväisiä ukilleen. Samalla hän kipuilee omassa suhteessaan puolisoonsa. Ukki itsekin on ollut arkkitehti. Sukupolvien kokemuksien kautta Turunen kirjoittaa myös ukin käsityksiä siitä, miten arkkitehtuuri on mennyt väärään suuntaan.

”sivumennen sanoen nykyisin kun seuraa rakentamisen alaa vaikkapa nyt kotikaupungissamme, saa huomata, että täydellä höyryllä ollaan kyhäämässä monenmoista suurisuuntaista hanketta niin maan päällä kuin sen alla, esimerkiksi niin sanottuja areenoja ja tunneleita, rahaa vaikuttaa olevan liikaa, koskapa sitä täytyy maan allekin kaivaa monet uusista rakennuskohteista osoittautuvat mittakaavaltaan täysin yliampuviksi suhteessa ympäröivään rakennuskantaan”

Ukki on syntynyt ennen sotia 1920-1930 lukujen taitteessa. Hän perusti arkkitehtitoimiston vuonna 1959.

Sukupolvien erilaisuudet

Yhden sukupolven ylihyppäys panee lukijan miettimään, miten ukista on tullut pääkertojalle tärkeämpi kuin omista vanhemmistaan. Osan siitä teoksessa selittää arkkitehdin ammatit ukilla ja kertojalla. Pitkään kirjassa edetään ennen kuin selviää millainen on jossain määrin epätyydyttävä suhde puolisoon. Lukijana oletin (ehkä ennakkoluuloisesti), että kertoja on nainen. Puolison osoittautuminen samaa sukupuolta olevaksi ei tullut yllätyksenä. Mutta oli hyvä, että Turunen jätti alleviivaamatta henkilöiden sukupuolta.

Teos palauttaa mieleen 1900-luvun alussa arkkitehtien suurnimeksi nousseen Wivi Lönnin. Hän joutui kokemaan suvaitsemattomuutta ja miesarkkitehtien halveksuntaa. Turusen arkkitehtihenkilö ei kuitenkaan koe samanlaista halveksuntaa ja elää hyvinkin toisenlaisessa maailmassa. Kertomus ei millään tavalla alleviivaa sukupuolesta johtuvia vaikeuksia, pikemminkin jättää oivalla tavalla kertomatta.

Neuroottisuutta Turunen kuvaa työpaikalla tai arkisissa kohtauksissa puolison kanssa.

”minä elän koko ajan sanoisinko täydessä ymmärryksessä siitä, mikä on vaikkapa duurikolmisointu, kun taas puolisoni elää päivästä toiseen täysin tietoa vailla sillä tavoin elämme rinnatusten mutta joidenkin perusasioiden osalta aivan eri todellisuuksissa”

Neuroottiselta tuntuu myös se, että ukin tuhkauurnan valmistelu on loputtomalta tuntuvaa täydellisyyden hiomista. Puulajin ja muodon valitseminen on kuin surun kätkemistä jatkuvan tekemisen alle.

Kuinka olla sivistynyt ja miellyttävä ihminen?

Yhdessä vaiheessa kertojaminä päättää ryhtyä hyväksi ihmiseksi. Hän tekee luettelon siitä, miten hän olisi sivistynyt ja miellyttävä ihminen.

”suunnitelmani on tämä: luovun yksilönä olemisesta suunnitelmani on se, että lanseeraan kiitosten sunnuntait, joiden tarkoitus on se, että lähetän kunakin kiitossunnuntaina kahdelle ihmiselle kiitokset, okei, suunnitelmani on muuttua ihmiseksi, jolle turvapaikanhakijaperheen solidaarissävytteinen majoittaminen on luontevaa – majoittaminen yksiöön, jossa itsekin luuraan”

Kun pääkertoja siivoaa ukin jäämistöä, hän selailee vanhoja lehtileikkeitä, joita ukki oli säästänyt. Otsikoiden kieli kertoo menneestä ajasta, mutta samalla se hauskasti kielellisesti muistuttaa myös nykyajan lukemistapaa netistä. Osa ihmisistä vaivautuu vain selailemaan otsikoita ja muodostaa niistä mielipiteensä.

“Kuinka annettiin rakentaa aumakaton viereen harjakatto
Uusia luonnonkivilaattojen kiinnitysmenetelmiä
Hammaspyöriä valmistava tehdas modernisoi lämpökäsittelyprosessinsa
Yleisimmät virheet tulisijan suunnittelussa
Joulukinkut vertailussa
Kolmoisvoltti erottaa mestarin muista trapetsiakrobaateista”

Olennaista Turusen kirjassa on metafiktiivinen tapa kirjoittaa. Kirjoittaja korostaa silloin tarinan keinotekoisuutta ja sitä, ettei lukijan pidä uskoa tarinan todellisuuteen. Teksti osoittaa myös kiehtovasti, että teoksen hahmot ovat ikään kuin tietoisia siitä, että he ovat kuvitteellisia. Sinänsä ongelmallisen hauskaa, koska lähes ainahan kirjailijan kuvittelemat hahmot ovat keinotekoisia mielikuvituksen tuotteita. Poikkeuksina ovat tiukan autofiktiiviset teokset.

Eeva Turusen romaani on raikas kieli-iloittelu, joka rikasti vuoden kerrontakirjo(j)a.

Katso keskustelumme Keravan kirjastossa täältä.