Feb 26

Feb 26 Twin Peaks Keravalla

Jännitys kirjaan syntyy usein arvaamattomuudesta. Se voi muodostua yllätyksellisistä tapahtumista tai vaikkapa henkilöiden mielipiteistä, jotka törmäävät yllättävällä tavalla vastakkain. Nämä elementit luovat jännitystä Tiina Raevaaran kirjassa Kaupunki jonka keskellä on metsä. Se aloittaa pikkukaupunkiin sijoittuvan jännityskirjan sarjan. Kaupunki muistuttaa Keravaa, joka on Raevaaralle tuttu lapsuudesta alkaen.

Kerronnan sävyn löytäminen jännityskirjaan on olennaista. Raevaaran luomasta tunnelmasta ja sävystä tulee lukiessa mieleen hyvällä tavalla tv-sarja Twin Peaks. Hän ei ole kopioinut ideaa tai matkinut kerronnallisia keinoja, mutta tietty koukuttava outous lumoaa lukemaan ja miettimään.

Kirjan alussa Raevaara kirjaimellisesti törmäyttää yhden päähenkilöistään kolarissa toiseen autoon. Siinä matkustaneiden menneisyyteen liittyy selvittämättömiä asioita. Inkeri on muualta paikkakunnalle tullut ja hakee työpaikkaa pikkukaupungista. Aikaansaavana Irmeli ryhtyy selvittämään outoja katoamisia ja kuolemantapausta.

Arvaamattomuudessa oli jotain vaikuttavaa, Inkeri taipui ajattelemaan. Voisi ajatella, että arvaamattomuus oli elämän ydin, vaikka hän kuinka arvostikin suunnitelmallisuutta. Tai ehkä hänen pitäisi alkaa uskoa kohtaloon, siihen, että traaginen onnettomuus oli suunnannäyttäjä jollekin merkittävälle. Se tuntui kuitenkin surulliselta, kuin luovuttamiselta. Se tuntui pelottavalta.

Muistot ja unohtaminen

Mielenkiintoisesti Raevaara kirjoittaa muistamisesta ja unohtamisesta. Osa ihmisistä haluaa unohtaa ikäviä asioita ja tavoittelee unohdusta, jotta vaikeat asiat voitaisiin lakaista maton alle. Asioiden takaisin muistaminen on vaikeaa, koska ihmiset eivät halua kertoa asioiden oikeaa luonnetta, vaikka he tietäisivät. Arvoitusten selvittäminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta väärin tehneet joutuvat kohtaamaan totuuden.

Kun kirjan henkilöt yrittävät muistaa menneitä asioita, heidän muistissaan on aukkoja. Juuri nämä aukot jättävät tarinaan arvaamattomuutta ja jännitteitä. Lukija haluaa saada selvyyttä siitä, mitä pikkukaupungissa on 80-luvulla tapahtunut.

Raevaara kuvaa kirjassaan 1980-luvun loppupuolen nousukautta. Toinen aikataso, nykyaika, ulottuu vuoteen 2026. Ajankohtien erilaisuus näkyy kerronnassa. Pikkukaupunki on 80-luvulla nopeasti kasvava ja uusien talojen rakentamiset valtaavat peltoja ja metsiä. Rakentamista vauhdittivat kaupungin päättäjät yhdessä Jalokallion rakennusfirman kanssa. Se oli vuosien varrella voittanut tai jotenkin muuten saanut kontolleen isoja urakoita, kuten kokonaisia asuinalueita, kerrostalokortteleita sekä merkittäviä remonttikohteita. Nousukausi oli villinnyt rakennusfirmat kuin nuoret varsat laitumella. Varakkailla oli silloin mahdollista vaurastua entisestään ja rakennusliikkeillä meni kovaa. Kunnallispolitiikassakin oli vielä hyvä-veli piirteitä. Pikkukaupungissa sidonnaisuuksien välttäminen on ollut ilmeisen vaikeaa. Vaikka Raevaara on ottanut omasta lapsuudestaan muistoja, silti Keravan kaltaista pikkukaupunkia muistuttavasta tarinasta on ehkä turha etsiä tunnistettavia yhtäläisyyksiä rakennusliikkeisiin.

Kaupunki oli kuin viipaloitu leipä. Ensin sen läpi kulki junarata, heti radan itäpuolella moottoritie, sitten kiemurteleva joki ja sen vierellä vielä vanha valtatie. Kaksikymmentäkaksituhatta asukasta, pinta-alaa kolmekymmentäviisi neliökilometriä. Suomen viidenneksi tiheimmin asuttu kunta. Tuonijoki oli niitä Etelä-Suomen radanvarren kiivaasti kasvavia pikkupaikkakuntia, jotka odottivat itseltään suuria, vaikka muille suomalaisille kaupunki oli tuttu vain junan tai auton ikkunasta.

Menneen ja nykyhetken vastakohtaisuus

Tarinassa yksi päähenkilöistä Päivi alkaa poikansa kanssa selvittää, mitä aikanaan Tuonijoen vaiettuihin kuolemantapauksiin liittyi. Äitinsä jäämistöstä hän löytää leikekirjan, jossa on uutisotsikoita. Oudossa Kaikkien lintujen metsässä viettivät aikaa paikkakunnan nuoret, joiden huhuttiin tehneen kauhistuttavia asioita. Kaupungin päättäjät arvelivat, että pahuus on metsässä lymyilevien nuorten syytä. Siksi metsät tuli raivata ja rakentaa tilalle rauhallinen kaupunkimiljöö. Ongelmana oli siis villi luonto. Vanhemman sukupolven ja nuorten välinen kuilu oli 80-luvun lopulla suuri.

Tuntuu, että sukupolvien kuilu tämän ajan vanhempien ja teinien välillä on poikkeuksellisen suuri, Sakke sanoi huokaisten. Teinit haluaa tehdä musiikkia englanniksi, mutta heidän vanhempansa ei kunnolla ymmärrä kieltä tai sanojen symboliikkaa. Ei se, että biisissä lauletaan jumalan poissaolosta tarkoita, että täällä uhrataan lapsia tai rakennetaan jotain kulttia. Nuoret haluaa rikkoa soveliaisuuden rajoja ja kyseenalaistaa vanhempiensa arvoja, ja sitä vartenhan taide on olemassa. Aikuiset vain ottaa kaiken niin konkreettisesti.

Kun Päivi selvittelee menneitä asioita ja saa tapahtuneista selvää, hänen on vaikea ymmärtää nykyajan rytmiä ja ajan kulkua. Nykyään aika ikään kuin pakkautui tiiviiksi päällekkäisyyksiksi.

Se oli tapahtunut eilen. Päivin oli tavattoman vaikea ymmärtää ajan tämänhetkistä rakennetta. Kuinka niin isoja asioita voi tapahtua niin varoittamatta ja äkillisesti, ja kuinka oli mahdollista, että aika jatkoi edelleen kulkuaan? Toisaalta hänestä tuntui kuin kaikki ajat olisivat olleet läsnä yhtaikaa.

Tämä onkin Raevaaran kirjassa hienoa. Muisti jättää aukkoja ja toisaalta laittaa asioita väärin limittäin ja päällekkäin. Jännityskirjassa lukija koukuttuu selvittämään itselleen, mitä oli milloinkin tapahtunut ja mihin voi luottaa.

Asfaltti ja sementti luontoa vastaan

Luonnon ja kaupungin vastakohtaisuus näkyy Raevaaran kerronnassa. Aiemmissakin kirjoissa metsät ovat olleet Raevaaralle tärkeitä. Kirjassa metsä on kuin vastaan taisteleva eliö. Talorykelmät ovat kiertyneet suuren metsän ympärille. Mutta metsä yrittää työntyä pakoon ja liittyä muihin metsäalueisiin. Jostain kohdasta oli kuin metsä olisi tunkeutunut kaupungin sisään. Tästä kuvauksesta on varmaan tullut kirjan nimikin Kaupunki jonka keskellä on metsä.

Kaupungin kasvaessa pellot oli pilkottu ja myyty tonteiksi. Niin maailma toimi: kehitys söi menneisyyttä olemattomiin.

Tiina Raevaara kertoi Keravan kirjaston haastattelussa, että kerronnan sävyn löytyminen on tärkeää. Se on ensimmäisessä osassa hienosti löytynyt ja houkuttaa lukijaa matkalle tummaan metsään ja Täti Mustan arvoitukseen. Ehkä jotkut tämän kirjan henkilöistä jatkavat sarjan muissa osissa. Oma arvaukseni on, että ainakin Päivi ja Benjami ilmestyvät jatko-osissa. Mielenkiintoista on, palaako Raevaara vielä Täti Mustaan, jonka arvoitus avaa tämän teoksen.

Katso keskustelu Keravan kirjastossa 12.2. 2026 TÄSTÄ.