Mooses Mentulan romaani Toiviokoski kuvaa sodan jälkeistä toivoa, uskoa parempaan elämään. Historialliseksi romaanisarjaksi kehittymässä oleva tarina keskittyy ensimmäisessä osassa 1940-luvun loppuun. Se houkuttaa odottamaan jatko-osia, koska Mentula onnistuu tykästyttämään lukijan päähenkilöihin. Lisäksi avoimiksi jääviä virityksiä on tarinassa varsinkin loppupuolella kirjaa.

Vilho on sodassa. Hän on mieltynyt naapurin Elsaan, jolle kirjoittaa kirjeitä rintamalta. Hän haavoittuu ja menettää vasemman kätensä kyynärvarresta amputoituna. Mentula kirjoittaa Vilhon muistiin yhä uudelleen palautuvista tuskaisista haavoittumisen hetkistä ja taisteluiden mielettömyyksistä. Lomallaan Vilho uskaltautuu kihlaamaan Elsan ja lupaa pystyvänsä huolehtimaan tästä Elsan isän epäilystä huolimatta. Kun hän pääsee siviiliin, he muuttavat tehtaan varjoon Toiviokoskelle. Paperitehtaan savu haisee lupauksille paremmasta elämästä.

Vilhon vasemman käden menettäminen tuo mieleen Suomen kartan ja Petsamoon sojottaneen karttakäden menettämisen. Tällaista symboliikka Mentula ei myönnä miettineensä kirjoittaessaan Vilhon haavoittumisesta. Lukiessa kuitenkin mietin koko Suomen tarinaan liittyvää symboliikkaa.

Murtuneet raajat ja mielet

Nuoret parit menivät naimisiin ennätysmäärin 1940-luvulla. Miehet palasivat fyysisesti ja henkisesti rampoina sodasta. Elsalle eikä ajan naisille ollut helppoa ymmärtää ja rakastaa oireilevia miehiä. Tuon ajan lehdet olivatkin naisille suunnattuina pullollaan lääkäreiden ja psykologien kirjoituksia, joissa naisia kehotettiin ymmärtämään miehiä ja hyväksymään näiden toilailuja. Elsan suhtautumisessa Vilhoon ei kuitenkaan ole säälimistä vaan rakkautta.

Mentula liittää tarinaan alussa kirjallisia viittauksia ja sitoo siten omansa suomalaisen kirjallisuuden perinteeseen. Kirjan ensimmäisellä sivulla on lainaus Toivo Pekkasen romaanista Tehtaan varjossa. Melko lähelle tätä teosta Mentulan kirja menee jatkossakin. Tekstissä on mukana ote Lauri Viidan Betonimylläristä ja viittaus Uuno Kailaan runoon Pallokentällä. Kovat työläiskirjailijat esimerkkeinä liittävät Mentulan teoksen työläiskirjallisuuden suuntaan. Näkökulma puolustaakin kärsivää ihmistä, jolla on halu parantaa elämäänsä.

Vilho pääsee käsirampanakin yrittämään paperitehtaalle raskaaseen työhön. Suomalaisen sisun esikuvana hän ei halua antaa periksi vaan yrittää tehdä yhtä paljon kuin muutkin. Vamma kädessä kuitenkin pahenee eikä lopulta kestä raskasta työtä. Ratkaisuksi tulee ystävän Eskon tarjoama apu. Vilholle avautuu mahdollisuus päästä tehtaan lehteen toimittajaksi.

Mentula kirjoittaa luokkanoususta,vastakkainasettelun jatkumisesta ja jälleenrakennuksen vaikeuksista, ja siitä kuinka se sodan jälkeen tuntui ylivoimaiselta.

Toimittajuus nostaa Vilhon perustyöläisten joukosta ulkoisesti puku päällä työskenteleväksi herraskaiseksi. Omasta mielestään Vilho ei muutu, mutta ystävyyssuhteet mutkistuvat. Vilhoa ei enää pidetäkään saman mielisenä vaan petturimaisena nousukkaana.

Mooses Mentula ei kärjistä asetelmaa musta-valkoiseksi työläiset-herrat asetelmaksi. Tarina kuvaa tehdasmiljöön yhteisön moninaisuutta ja sitä vaikeutta, jonka keskelle Vilho joutuu, kun hän vammaisena sotainvalidina haluaa Elsalleen paremman elämän.

Tieto voi lisätä ymmärrystä ja torjua vastakkainasettelua

Toiviokoskessa Vilhon ammatti toimittajana on hyvä valinta, koska sen kautta Mentula voi osoittaa, kuinka paljon asioiden ymmärtämisessä on kyse tiedosta ja sen oikeasta välittämisestä. Työläiset painostavat Vilhoa kirjoittamaan työntekijöiden huonoista oloista ja tehtaan johdon välinpitämättömyydestä. Tämä on mahdotonta tehtaan kustantamassa lehdessä. Vilho kuitenkin ymmärtää, ettei tehdas voi menestyä, jos paperi ei mene kaupaksi. Tietojen oikea välittäminen molempiin suuntiin olisi oikeampi tie eikä vastakkainasettelu, Vilho ajattelee.

Ensimmäinen osa historiallisessa sarjassa virittää ristiriitoja Vilhon ja Elsan välille. Lisäksi parhaan ystävän, Eskon, kanssa tuntuu olevan sovittamattomia erimielisyyksiä, jotka syntyvät katkeruudesta ja kateudesta. Tarina yltää hieman 1950-luvun alkuun. Vilhon mieleen tulee ajatus perustaa oma työläisten lehti. Tämä ja ratkaisut Elsan kanssa vihjaavat, että toisessa kirjassa Mentula tulee kohti jälleenrakentamisen yhteishenkeä. Odotan, että toivo vahvistuu ja parempi elämä alkaa näyttää mahdollisemmalta. Sodan kauheudet alkavat ilmeisesti myös laimentua mielestä.