Kirjallisuustoimittajan lukuvinkit kesäksi

Kirjallisuustoimittajan lukuvinkit kesäksi

Toukokuussa kymmenen myydyimmän kaunokirjan joukosta puolet oli jännityskirjallisuutta. Kevään julkaisuohjelmistoissa onkin tyypillisesti paljon jännitys- ja rikoskirjoja. Kävin kertomassa Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa omat kirjasuosikkini uutuusdekkareista ja vanhoista kaunoklassikoista.

Dekkareista valitsin Max Seeckin Uskollisen lukijan, jonka käännösoikeudet myytiin 35 maahan ja tv-sarjaoikeudet Amerikkaan.

Kaunokirjoista riemukas lukuelämykseni oli Minna Lindgrenin Aina on Toivoa. Lindgren kuvaa mielenkiintoisesti digiloikan myötä muuttuvaa tulevaisuuden koulumaailmaa, jossa opettajat joutuvat brändäämään omat kurssinsa saadakseen töitä. Kevät 2020 oli niin erikoinen, että Lindgren päätyi kirjoittamaan kirjan lopun uudelleen.

Hannu Salaman Läheltä pitäen kaukaa käyden on hienoa kieltä ja samalla julma kuva nykyajastamme. Kirja osoittaa, että Salama on edelleen täydessä iskussa.

Äänikirjat ovat lisänneet nopeasti suosiotaan. Eeva Kilven Laulu rakkaudesta on julkaistu juuri äänikirjana, ja lukijana on Eija Ahvo. Tämä Kilven esikoisrunokokoelma vuodelta 1972 kiinnostaa nyt niin paljon, että aion ottaa sen mahdollisimman pian kuunteluun.

Käännöskirjoista poimintani on ajankohtaisuudellaan sopiva Toni Morrisonin Paratiisi, jonka hän julkaisi pian Nobel-palkintonsa jälkeen 1990-luvulla. Kirja kertoo pienen yhteisön sisäisistä erimielisyyksistä 1970-luvun Yhdysvalloissa. Rotulevottomuudet antavat kirjalle nyt jälleen painoarvoa.

Tässä oma listani:

  • Max Seeck: Uskollinen lukija

  • Elina Backman: Kun kuningas kuolee

  • Minna Lindgren: Aina on Toivoa

  • Hannu Salama: Läheltä pitäen, kaukaa käyden

  • Edith Södergran: Maa jota ei ole

  • Matti Hälli: Suopursu kukkii

  • Toni Morrison: Paratiisi

  • Väinö Linnan tuotanto

  • Äänikirja: Eeva Kilpi: Laulu Rakkaudesta

Näitä syksyn tulevia kannattaa odottaa:

  • Anni Kytömäki: Margarita

  • Kjell Westö: Tritonus

  • Joel Haahtela: Hengittämisen taito

  • Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija

Kuuntele haastattelu

Kansankynttilöiden kriisi

Kansankynttilöiden kriisi

Ajankohtaista kauhua

Ajankohtaista kauhua