Kerrostalo-romaanissa viinan ja huumeiden putki pudottaa ihmiset notkon pohjalle, josta ei ole paluuta.
All in Lukuelämys
Kerrostalo-romaanissa viinan ja huumeiden putki pudottaa ihmiset notkon pohjalle, josta ei ole paluuta.
Loistava löytö Finlandia-palkinnon esiraadilta. Rimminen on sellaisessa kielellishurmoksellisessa vimmassa, että lukijana tyrskähtelin loputtomalle kekseliäisyydelle.
Läpi kirjan juonteena kulkee se, kuinka ensimmäinen nainen joutuu koko ajan olemaan muiden katseiden ja arvostelun kohteena.
Ymmärtää, todella tajuta jotain tietyllä hetkellä ei ole sama asia kuin ymmärtää lopullisesti, ikuisesti. Niin on vain romaaneissa. Koska se on niin helppo kirjoittaa.
Onnelliset katsovat meidän ohitsemme ja ajattelevat, että onni on omasta yrittämisestä kiinni.
Jalonen pistää Anguksen haikeana miettimään mennyttä ja tulevaa. Joka vuosi aika taaksepäin pitenee.
Leikkisyyden mukana on pohdiskeluja luonnosta, rakkaudesta, ystävyydestä ja toisista huolehtimisesta.
Hyvänä kirjailijana JP Koskinen on asettanut haaveet ja elämän karun todellisuuden kauaksi toisistaan.
Oma äidinkieli ei olekaan aina se, jolla ihminen haluaa parhaiten ilmaista itseään.
Kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.
Hiljaisuuden mysteeri tuottaa lukijallekin aavistuksen jostakin pyhyydestä.